Jari Tervo on vuonna 1959 syntynyt suomalainen kirjailija. Hän aloitti uransa 80-luvulla runoilijana. Siirtyessään proosaan 90-luvulla, hän keskittyi rovaniemeläisenä korjoissaan kotipaikkakuntaansa. 2000-luvulla hän on keskittynyt enemmän poliittisiin romaaneihin ja kirjoitti Suomen poliittista historiaa käsittelevän trilogian. Ensimmäinen osa Myyrä oli Finlandia-ehdokas. Tervo onkin yksi menestyneimmistä suomalaisista kirjailijoista. Hän on työskennellyt toimittajana ja kolumnistina sekä paneelijäsenenä tv-ohjelmassa Uutisvuoto.

Kirjallinen tuotanto

Jari Tervo on kirjoittanut lähes 20 romaania. Uransa alkuvaiheessa hän kirjoitti runoja, mutta siirtyi myöhemmin romaanien ja novellien pariin. Hänen ensimmäinen julkaisunsa oli runokirja Tuulen keinutuoli vuonna 1980 kun taas ensimmäinen romaani oli 1992 julkaistu Pohjan hovi. Siinä neljä suomalaista pikkurikollista tekevät matkan Rovaniemeltä Sodankylään ja takaisin. Olennaista ei kuitenkaan ole matka vaan miesten tauoton vuoropuhelu tai monologi. Matkaan kuluu siis aimoannos viinaa, krapulaa ja maailmanparannusta.

Jo mainittu Myyrä (2004) on Tervon Suomen itsenäisyyden ajan poliittista historiaa käsittelevän trilogian ensimmäinen osa. Ohrana ja Troikka ilmestyivät vuonna 2006 ja 2008. Näissä kirjoissa perehdytään muun muassa Kekkoseen sekä Mannerheimin murhahankkeeseen. Nämä kirjat osoittivat 90-luvun rönsyilleen kirjallisuuden jälkeen, että Tervolta sujuu myös aikakausiin kuuluneiden tapahtumien elävöittäminen. Hänen kirjojensa hahmot voivat olla traagisia, huvittavia ja aivan tavallisia, oli alkuasetelma sitten sota-aika tai kännireissu. Uudemmissa teoksissaan Tervo keskittyi nykypäivään ja sen poliittisiin aiheisiin muun muassa kurdityttöä ja ihmiskauppaa käsittelevässä Laylassa (2011) sekä Koljatti-nimisessä satiirissa (2009), jossa jäyhä pääministeri pitää kellarissaan pakolaisvankia.

Kirjailijalle ominaista

Tervon teoksille on tyypillistä arkielämän huumori sekä juonipohjaisuus. Romaanien lisäksi Tervo on kirjoittanut myös käsikirjoituksia näytelmiin ja tv-sarjoihin. Mogadishu Avenue (2006) on Tervon käsikirjoittama kahdeksanosainen draamakomedia. Siinä käsitellään maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten kohtaamista.

Tervo on kirjoittajana muuntautumiskykyinen ja menestynyt. Jos pystyy kirjoittamaan niin runoja, näytelmiä kuin romaanejakin, on jauhot niin sanotusti hyvin pussissa. Hänen romaaninsa sisältö voi olla niin draamaa, trilleriä kuin komediaa. Aiheet vaihtelevat avioparin ensimmäisestä vuodesta vanhempina aina Suomen politiikkaan asti. Tervon kirjoista voi siis pitää hyvin erilaiset ihmiset, eikä hänen kirjojaan voi suositella vain yhden tyylilajin lukijoille.